Ei sanota hyvästi vaan näkemiin

Nyt on vaihto-opiskelut jo siinä vaiheessa, että lähes päivittäin joku lähtee takaisin kotimaahansa. Kanadalaiset lähti jo kuukausi sitten, meksikolaiset heidän jälkeen ja viikko sitten jouduin sanomaan heipat Lauralle. Tää on jotenkin niin erikoinen tilanne, kun täällä on eletty viisi kuukautta tiiviissä porukassa ja vietetty aikaa yhdessä sekä yliopistolla että vapaa-ajalla, mutta sitten yhtäkkiä tulee päivä jolloin sanotaan oikeasti hyvästit ja tuskin enää koskaan tavataan.

Aina, kun joku lähtee, niin ollaan silleen että nähdään me kyllä vielä joku päivä ja ei nämä nyt lopulliset hyvästit ole. MUTTA epäilen tätä kyllä vahvasti ja luulen että monien kanssa ei vaan enää polut kohtaa, joten aika monet halaukset on halattu sellaisella "hyvää loppuelämää" -fiiliksellä. Välillä tuntuu, että ei tää mitään opiskelua ole vaan julma ihmiskoe, kun ensin kiireellä tutustutaan ja muodostetaan ihmissuhteita ja sitten revitään kaikki eri puolille maailmaa :D Todennäköisesti tulen vaihtari kavereista tapaamaan vielä Lauraa, Anttia, Pedroa, Edviniä ja Anjaa. Kuitenkin olen super iloinen, että olen saanut näihin kaikkiin ihmisiin tutustua ja kerätä huikeita muistoja! <3

Tänään vietettiin taas läksiäisiä ja mentiin Parc Perou -puistoon istuskelemaan. Kuitenkin mentiin sinne niin myöhään, että portit oli suljettu, mutta ei muuta kuin kiipeämällä aidan yli ja illanvietto voi alkaa!

Vaikeimmat heipat oli sanoa Lauralle, kun se lähti reilu viikko sitten Suomeen. Oltiin siis ensin yhdessä Pariisissa lomalla ja saatoin siellä sitten Lauran kentälle ja itse suuntasin vielä Montpellieriin. Oltiin jo ennakkoon sovittu, että ei mitään ylimääräistä hössötystä, vaan halaus ja molemmat lähtee siitä omille teilleen. Karua sanoa, mutta oon jo kehittynyt aika taitavaksi hyvästelemään ihmisiä pidemmäksikin aikaa. Nykyään selviydyn siitä ilman suurempaa draamaa :D Oli muuten outoa olla lentokentällä siinä Helsinkiin suuntaavaan lennon lähtöselvityksen kohdalla, kun tuntui että ihan kaikki ympärillä puhui suomea ja koti olisi tavallaan niin "lähellä" - kolmen tunnin lennon päässä. Mutta ei vielä tuntunut kuitenkaan siltä, että Suomeen on päästävä ;)

Bisous,

Heli