sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kingsday '17


Oon tainnut jo aiemmin mainita, että täällä aika suuri osa vaihto-opiskelijoista tulee Hollannista, ja se näkyy ja etenkin kuuluu ;) Keskiviikkona Hollannissa vietettiin Kingsdaytä eli kuninkaanpäivää, jota hollantilaiset halusi juhlia täälläkin. Aamulla yliopistolla oli tarjolla hollantilainen aamiainen ja illalla  oli sitten bileet meille varatulla rantaklubilla!

Ootte ehkä huomannut, että mun ei tule täällä hirveästi käytyä juhlimassa. Se on ollut ihan tietoinen valinta, sillä haluan käyttää rahani ja aikani toisin. Lisäksi meno on täällä aikalailla samanlaista kuin Suomessa ja silloin tällöin baarissa käyminen riittää mulle oikein mainiosti. Haluan mieluummin nähdä uusia kaupunkeja kuin baareja. Mutta heittäydyttiin nyt tän kerran Lauran kanssa hurjiksi ja mentiin bileisiin, kun meidän kaverit ne oli vaivalla järjestäneet ja oli kyllä hauskaa!


Puola, Suomi ja Meksiko edustettuina. Huikeita tyttöjä <3


Ruuaksi tietysti Moules & Frites eli simpukoita ja ranskalaisia






Hauskaa vappua kaikille! 
Syökää munkkeja minunkin puolesta, kun täällä niitä ei saa!
(Luotan kyllä siihen, että mummu leipoo mulle maailman parhaita vappumunkkeja, kunhan meen Suomeen :))

Bisous,
Heli

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Lyon osa II

Toinen päivä Lyonissa valkeni myös ihanan aurinkoisena ja suunnattiinkin syömään aamiaista vanhaan kaupunkiin. Pannukakut, tuorepuristettu appelsiinimehu ja kahvi oli aika toimiva kombo aurinkoisella terassilla katusoittajien soittaessa taustalla. Sunnuntain päätavoite oli päästä jokilaivaristeilylle, sillä oltiin nähty niitä jo lauantaina mutta ei vielä silloin ehditty itse kyytiin. Sunnuntaina tavoite kuitenkin onnistui ja kaksi iloista ja yli-innokasta turistia pääsi laivaan.





Lyonin keskustaa hallitsee tosiaan kaksi jokea, joiden risteymäkohdassa kaupunki sijaitsee ja lisäksi sillat ovat jokien ylitse on todella kauniita. Tunnin jokiristeilyllä ehti nähdä hyvin keskustan ja sen eri alueet. Arkkitehtuuri on Lyonissa todella kaunista ja en mitenkään vieläkään ymmärrä kuinka modernit rakennukset on saatu niin hyvin sulautumaan vanhoihin kaupunginosiin. 


Käytiin myös ihan huikeilla markkinoilla, jossa oli myynnissä kaikkea mahdollista! Ruokamarkkinat on täällä niin ihania. Kunpa vaan ois kunnon keittiö, niin voisi käydä ostamassa elintarvikkeet torilta ja laittaa ruokaa..




Voin kyllä lämmöllä suositella Lyonia pidennetylle viikonloppureissulle! Kahdessa päivässä ei vielä ehditty nähdä tarpeeksi ja haluan ehdottomasti palata Lyoniin. Suomesta sinne pääse lentämällä Pariisiin ja ottamalla luotijunan Lyoniin. Junamatka kestää vain tunnin! Puhuttiin Lauran kanssa, että Lyon on sellainen kaupunki, jossa voisi kuvitella asuvansa. Sellaista fiilistä ei todellakaan tule kaikista kaupungeista, vaan Lyonissa on ehdottomasti jotain ainutlaatuista! Lisäksi Lyon on miellyttävä kaupunki turisteille, sillä siellä ranskan osaaminen ei ole välttämätöntä, vaan kaikkialla osataan englantia edes jotenkin ja opasteita löytyy myös englanniksi. Myös ihmiset oli niin ystävällisiä! Jos joku kaunis päivä saisin hyvän työpaikan Lyonista en miettisi hetkeäkään lähdenkö, haha! :D








Sunnuntaina Ranskassa pidettiin presidentin vaalien ensimmäinen kierros. Oltiin tästä vähän huolissamme, mutta onneksi ei nähty mitään levottomuuksia, vaan kaikki meni hyvin. Ranskaa oli tuona päivänä turvaamassa yli 50 000 poliisia ja 7000 sotilasta ja niitä kyllä näkyi kaduilla. Kun saavuttiin takaisin Montpellieriin, niin täällä oli keskustassa joukko poliiseja mellakavarustuksessa, kypärineen ja kilpineen. En tiedä sitten oliko jotain sattunut, vai olivatko paikalla varmuuden vuoksi, mutta hyvä että uhat otetaan vakavasti. Pariisin poliiseihin kohdistuneen iskun jälkeen en muuten ole nähnyt yhtään poliisia ilman luotiliiviä...


Mä niin palaan Lyoniin vielä jonain päivänä!

Bisous,
Heli


tiistai 25. huhtikuuta 2017

Lyon osa I

Kohdattiin Lauran kanssa viime viikolla "hirveä kriisi", kun mulla oli tentit ohi ja sitä piti juhlistaa jotenkin mutta ei ollut matkalippuja varattuna. Onneksi sattui ihan mieletön onni ja löydettiin halvat bussiliput ja hotelli ja päätettiin mennä viikonlopuksi Lyoniin. Onneksi mentiin, sillä Lyonista tuli heti mun yksi suosikki kaupungeista - se on aivan ihana!

Lyon on suuri ja kaunis kaupunki Ranskan itäosassa, aika lähellä Sveitsiä. Siellä on noin puoli miljoonaa asukasta ja jos lasketaan koko metropolialue niin se on Ranskan toiseksi suurin, heti Pariisin jälkeen. Kuitenkin Lyonissa oli ihana tunnelma eikä se ollut yhtään sellainen hälisevä suurkaupunki vaan ihmiset on ystävällisiä ja kaupunki on vehreä. Lisäksi Lyon on kahden joen, Rhônen ja Saônen välissä niin kaikkialla virtaava vesi oli kaunista ja jokia ylittävät sillat toinen toistaan kauniimpia! Oon kyllä niin ihastunut Lyoniin!


Meidän bussi lähti lauantaina jo aamukahdeksalta, kun haluttiin olla Lyonissa ajoissa ja bussilla sinne menee noin neljä tuntia. Ja koska bussit lähtee Montpellieristä aika kaukaa keskustasta, niin Luran kanssa oltiin jo vähän jälkeen seitsemän reippaina menossa. Aikaisen aamun pelasti kyllä leipomo, josta napattiin vastaleivotut kroisantit ja Pain au chocholatit evääksi. 


Lyoniin saavuttiin puolilta päivin ja päästiin heti meidän hotellihuoneeseen vähän hengähtämään bussimatkan jälkeen ja jättämään matkatavarat. Otin muuten ihan älyttömän määrän tavaraa yhden yön reissulle, en koskaan opi miten vähällä sitä oikeasti pärjäisi :D 

Lyon teki kyllä vaikutuksen ihan ensisilmäyksellä. Upeaa arkkitehtuuria, joka yhdistelee sujuvasti uutta ja vanhaa, oli silmän kantamattomiin ja kaupunki muistuttaa vähän Pariisia, mutta on jotenkin vielä ranskalaisempi ja värikkkäämpi.

Ensin suunnattiin vanhaan kaupunkiin, josta päästiin Fourviéren kukkulalle. Kukkulalle menee yleensä köysiratahissi (en tiedä mikä se oikeesti on suomeksi :D), mutta juuri nyt se oli korjauksessa, joten me reippailtiin sitten kukkulan päälle. Tuli ihan lämmin kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja mittari näytti varjossa +20 astetta. Mutta näköalat oli sen arvoiset! Kukkulalla on upea katedraali Basilique Notre Dame, Eiffel tornin pienoisversio Tour Metallique ja roomalaisen antiikin aikaisen amfiteatterin rauniot, joten nähtävää riittää maisemankin lisäksi.








Turistikierroksen jälkeen mentiin joen rantaan piknikille ja juhlistettiin mun lukukauden päättymistä asianmukaisesti kuohuviinillä. Seuraksi saatiin joella asusteleva joutsenpariskunta.







 Illaksi suunnattiin Part Dieun kauppakeskukseen vähän shoppailemaan ja syömän, koska oli ihan mukava päästä välillä ilmastoituun sisätilaan (oikeesti haluttiin vaan shoppailla ;)). Tuota kauppakeskusta voin kyllä lämpimästi suositella, sillä sieltä löytyy kaikki, mitä voi vaan kuvitella tarvitsevansa. Oltiin illallisella jo ihan superväsähtäneitä, ja meidän hassu ranskalaistarjoilija, joka yritti puhua englantia, sai aikaiseksi muutamat kunnon naurut. Oli HIUKAN levotonta, mutta nää on just niitä parhaita hetkiä.

Illalla vielä mentiin joen rantaan iltakävelylle ja Lyon oli niin maaginen iltavalaistuksessaan.



Sillan ali menee hotellilaiva.




Lyon on niin ihana, että jatkoa seuraa pian!
Bisous,
Heli

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Ohi on!

Opinnot Montpellier business schoolissa nimittäin!

Nyt on kyllä takki tyhjä, sillä viimeiset kaksi viikkoa oli koulun osalta niin rankkoja. Jossain vaiheessa taisin kitistä kun koulu oli liian helppoa, mutta eipä ollut enää! :D

 Ensin oli kaikkien palautettavien tehtävien deadlinet ja tällä viikolla neljässä päivässä seitsemän kolmen tunnin tenttiä, jotka oli jokainen työläitä. Laskin tossa, että keskimäärin kuusi sivua tekstiä englanniksi piti kirjoittaa per tentti! Nyt siis vähän väsyttää. Mutta oon mä myös tyytyväinen ja kaikista tenteistä jäi sellainen fiilis, että kyllä ne läpi meni ja osa meni jopa todella hyvin. Mutta mullehan periaatteessa riittää, että tentti on hyväksytty ja arvosana ei tule mulle näkyviin Suomessa, mutta silti en osannut ottaa "rennosti" vaan kuitenkin yritin parhaani ja saas nyt nähdä mihin se riittää. Viimeistään toukokuun puolessa välissä pitäisi tulla tuloksia, joten odotellaan siihen asti miten kävi. Ainoa mikä jäi tenteissä harmittamaan oli markkinoinnin tentti, jossa piti pohjatietona yhteen tehtävään tietää kiinan markkinoista aika paljon, joten se oli aika epäreilua kun puolet luokasta on kiinasta kotoisin ja muilla ei sitten ollutkaan mitään pohjatietoja, kun ei aihetta kurssilla käsitelty. Ei voi kun toivoa parasta, että mun mutu-tuntuma Kiinan markkinoista meni ees sinne päin :D Mutta veikkaan että aika moni opiskelija antaa tosta tentistä palautetta, kun niin huonosti laadittu se oli.

Mut nyt mä oon lomalla! Tai ainakin melkein. Ajattelin kyllä tehdä yhden kurssin Suomeen etänä ja valmistautua kesäkuun kesätentteihin - eli mun mittapuun mukaan melko lomalla! Vielä on reilu kuukausi aikaa nauttia lämmöstä, Välimeren rannoista ja matkustelusta ennen paluuta suomeen :) 

Huomenna lähdetään muuten Lauran kanssa reissuun, joten taas jotain vähän mielenkiintoisempaa blogiinkin luvassa ainaisten koulujuttujen sijaan!


Bisous,
Heli

Ps. Mun ihan parhaimmalla vaihtariystävällä on myös blogi, niin sieltä voi nähdä elämää Montpellierissä myös toisten silmien läpi ;) https://tellmeastory-laura.blogspot.fr/ 

torstai 20. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen - Pâques

Viime viikonloppuna Ranskassakin vietettiin pääsiäistä, mutta omalta osaltani skippasin sen kyllä ihan täysin. Tossa alapuolella näkyy yksi erittäin hyvä syy, miksi mun viikonloppu oli "hiukan" tylsä. Mulla on nimittäin tällä viikolla seitsemän eri tenttiä, joten opiskeltavaa riitti. Nyt on jo neljä tenttiä tehtynä ja aika vahva tunne niistä jäi, että hyvin olisi mennyt :) Joten kannatti viettää ankea pääsiäinen!


Kyllä mä kuitenkin  jotain ehdin viikonloppuna ihan tekemäänkin. Käytiin Lauran kanssa lauantaina viinibaarissa ja pitkällä iltakävelyllä. Mä niin tykkään Montpellierista, kun ilta alkaa hämärtyä - silloin on niin kaunista.





Sunnuntaina käytiin brunssilla Coldrip food an coffee -nimisessä paikassa, joka on ihana pikkuinen kahvila vanhassa kaupungissa. Se on tosi suosittu ja nytkin saatiin viimeinen vapaa pöytä ja päästiin terrassille nauttimaan auringosta ja mielettömän hyvästä brunssista! Tonne on vielä päästävä uudestaaan.



Nyt takaisin opiskelujen pariin ja iltapäivällä taas yksi tentti odottaa! 

Bisous,
Heli

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Le mal du pays - koti-ikävä

Oon kirjoittanut tälle tekstille otsikon jo tammikuussa odottamaan sitä hetkeä, kun koti-ikävä iskee, mutta ei vieläkään! Ajattelin tottakai, että koti-ikävä on olennainen osa ulkomailla asumista, kun on kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta ja tietysti niistä rakkaista ihmisistä. Mutta olen päässyt kuitenkin yllättävän vähällä. Oikeastaan mulla ei vielä kertaakaan ole ollut sellaista koti-ikävää, että haluaisin Suomeen vaan välillä kaipaa vaan hetkellisesti jotain asioita, kuten ruisleipää :D Kuulin, että Suomessa satoi lunta huhtikuussa, joten säätä ei todellakaan ole ikävä...

Oon asunut täällä nyt reilut kolme kuukautta ja hetkeäkään en vaihtaisi - kliseistä mutta totta. Toki fiilikset on välillä menneet ihan vuoristorataa, mutta yhtään oikeasti huonoa hetkeä ei ole tullut. Muistan kyllä elävästi ne fiilikset kun tammikuussa olin todella kipeä ja kuume oli ollut korkea jo melkein viikon ja vaan itkeä pillitin äitille puhelimessa. Se hetki taisi olla kuitenkin äitille pahempi kuin mulle :D Kuitenkaan en edes silloin miettinyt Suomeen lähtöä, sillä ihan yhtälailla olisin sairastanut siellä ja olisin ollut yksin Oulussa.

Varmaankin yksi tekijä siinä, etten ole tuntenut koti-ikävää on se, että olen aiemmin ollut kesävaihdossa Saksassa, joten osasin varautua kaikenlaisiin fiiliksiin. En siis tarkoita tällä mitään sellaista, että otanpa nyt muumimukit, ruisleivät ja suklaat Suomesta mukaan, että tulee sitten kotoinen ympäristö. Vaan tiedostin aina sen faktan, että jossain vaiheessa alkuhuuma loppuu ja arki alkaa ja se ei aina ole niin hehkeää. Oikeastaan jopa vähän kauhulla odotin koti-ikävää, sillä Saksassa olessa olin välillä aika surullinen olessani poissa kotoa. Nyt tiesin mitä odottaa, mutta ainakaan vielä ei sen kummemmin ole Suomeen ollut kiire. Osa syy voi olla se, että oon Oulussa asuessani jo tottunut olemaan kaukana lähes kaikista tutuista ihmisistä. Mun vanhemmille kun sieltä on matkaa yli 400km ja siskon luo lähes saman verran, joten ei aina normaalistikaan nähdä edes joka kuukausi. Onneksi videopuhelut on keksitty :)

Joitain asioita täällä kuitenkin välillä huomaa kaipaavansa, kuten esimerkiksi hiljaisuutta. Vaikka tää on vain 250 000 asukkaan kaupunki (0,5 milj. lähiöineen) niin täällä ei ole koskaan hiljaista. Aina kuulee elämisen ääniä ja ratikan kilkatusta. Ihan kivaa vaihtelua, mutta välillä olisi kiva olla vähän rauhallisemmassa ympäristössä ja ei jatkuvasti ihmisten ympäröimänä. Lisäksi mulla on ikävä joitain suomalaisia tuotteita ja ruokia. Oonkin jo tehnyt vähän listaa mitä pitää olla jääkaapissa, kun tulen Suomeen. Niin ja vaikka lentoni on Suomessa keskellä yötä niin silti ajattelin ensimmäiseksi keittää kunnon kahvia Moccamasterilla ja syödä ruisleipää :D Nauran tässä itsekin omalle suomalaisuudelleni! Varasin tosiaan jo lennon takaisin, kun hinnat alkoi nousta uhkaavasti ja tällä mun matkatavaramäärällä hinnat on vielä hiukan korkeammat, mutta nyt on liput hankittu ja 27. päivä toukokuuta olen todennäköisesti Suomessa. Aika menee liian nopeasti!

Mulla on muuten myös hiukan ikävä ruuanlaittoa. Täällä mulla on niin järkyttävän pieni keittiö, ettei siellä saa oikein mitään aikaiseksi. Uunia ei ole lainkaan ja kun keittolevyt laittaa päälle niin lämpiää koko tiskipöytä. Joten useimmiten täällä ruuanlaitto on salaattiainesten pilkkomista :D Onneksi pääsen sitten kesäksi porukoiden keittiöön ja myös grillaamaan! Äitin ei kannata tosin vielä juhlia, että pääsee valmiiseen pöytään koko kesän, sillä innostukseni laantuu varmaan viikossa ;) Lisäksi mulla on ikävä autolla ajamista! Oon viimeksi ollut ratin takana joulukuussa ja tykkään ajamisesta ja sen tuomasta vapaudesta ja elämän helppoudesta, kun ei ole sidottu bussiaikatauluihin. Täällä en ole autoilemaan päässyt ja ehkä hyvä niin, sillä liikenne täällä on melko kaoottista...

Mutta kaikkinensa elämä täällä on ilmeisesti niin kivaa, että ei koti-ikäväkään vaivaa ja hyvä niin! Nyt on jatkettava tentteihin lukemista, joten Suomi-kuvien myötä hyvää pääsiäistä kaikille!





Bisous,
Heli

torstai 13. huhtikuuta 2017

Beach party

Kuten jo viime postauksessa mainitsinkin, niin perjantaina oli beach partyt! Eli meiltä oli pari vaihtaria vuokrannut talon läheltä Palavas-rantaa ja sinne sitten oli kutsuttu kaikki meidän koulun vaihto-opiskelijat ja kyllähän meitä siellä lähes 70 ihmistä olikin :D ihan hyvät kotibileet siis!

Haluttiin Lauran kanssa mennä rantabileisiin, mutta ei jäädä koko yöksi. Se aiheutti pienen ongelman, sillä viimeinen bussi keskustaan lähti yhdeltätoista. Rannalta on keskustaan matkaa noin 15km, joten yöllä taksilla se olisi ollut liian kallis ja kävellen liian pitkä matka. Onneksi keksittiin vuokrattavat kaupunkifillarit! Täällä on siis käytössä Velomagg-palvelu eli useimmilta ratikkapysäkeiltä ja muualtakin voi ottaa alleen fillarin ja käyttö maksaa 0,5 € tunnilta. 



Me mentiin ratikalla mahdollisimman lähelle ja loput viisi kilometriä taittui älyttömän helposti tasaista pyörätietä pitkin kohteeseen. Matkalla aurinko alkoi jo vähän laskea ja suolajärvissä, joiden välissä pyörätie kulki, oli mahdottoman paljon aina yhtä kauniita flamingoja (ja haikaroita, mut ne on ihan tylsiä kun ne ei oo pinkkejä)! Matka bileisiin taisi olla itseasiassa hauskempi kuin itse bileet :D 

Takaisin tullessa oli tarkoitus pyöräillä ratikkapysäkille ja ottaa ratikka kotiin, mutta nähtiin ratikasta vaan perävalot, joten ei jääty odottelemaan tunniksi seuraavaa ratikkaa vaan pyöräiltiin klo kahdelta aamuyöllä noin 15km takaisin keskustaan. Oli aika hilpeää! Lauran pyörän matkamittari näytti, että oltaisiin pyöräilty illan aikana 27km, mutta itse en  ihan usko tuohon lukuun, kun matka taittui niin helposti!








Viikonloppu sujui rauhallisesti ja kävin vaan kävelemässä vanhassa kaupungissa ja tein koulujuttuja. Tosiaan nyt on menossa viimeinen "oikea" kouluviikko ja ensi viikolla onkin jo tentit. Aika kiirettä on pitänyt kun kaikki deadlinet on ollut samalla viikolla ja vissiin tentteihinkin pitäisi lukea... Kohta alkaa kuitenkin yli kuukauden loma, joten ehkä mä jostain vielä löydän motivaation näihin viimeisiin koulupäiviin :)

Bisous,
Heli