torstai 30. maaliskuuta 2017

Äiti ja iskä kylässä osa I

Viime torstaina koitti niin suuresti odottamani päivä, kun sain mun ihanat vanhemmat mun luo kylään! Voi sitä tunteiden sekamelskaa, kun odottelin lentokentällä konetta, joka lopulta 11 tunnin matkustamisen jälkeen toi maailman parhaat vieraat tänne!

Olin miettinyt hirveästi etukäteen kaikkia kauhuskenaarioita, kuinka täällä sataisi ja porukat ryöstetään ja kaikkea mahdollista mikä voisi mennä heidän reissussa pieleen. Se ehkä kertoo kuinka tärkeää mulle oli saada heidät tänne, sillä yleensä en murehdi etukäteen juuri lainkaan. Onneksi kaikki meni hyvin ja mun huoleni olivat turhia. 

Ainoa mikä vähän harmitti, niin täällä missä sataa erittäin harvakseltaan, satoi torstaista lauantaihin melkein koko ajan ihan kaatamalla ja kadut tulvivat. Montpellier ei vaan ole mitenkään edustava sateella. Äiti ja iskä ei antaneet sateen häiritä, mutta mä taisin kitistä siitä oikein huolella. Hups :D Iltaisin, kun sade heltisi hetkeksi päästiin kiertelemään mun tän hetkistä kotikaupunkiani ihan sopivasti.



Iskä sivisti mua, että täällä Montpellierissä yksi maailman vanhimmista yliopistoista, Université Montpellier, joka on perustettu 1200-luvulla ja on kuuluisa etenkin lääketieteen tiedekunnastaan. Sen kuuluisin alumni on  Nostredamus 1500-luvulla, joka ennusti mm. Napoleonin, natsisaksan ja maailmanlopun. Wikipedia osasi myös kertoa, että Nostredamus paransi myös rutosta kärsiviä Montpellierin lähiseuduilla. Ei mikään turha kaveri siis!






Käytiin toki myös Parc de Peroussa, jossa ihasteltiin yhtäaikaa aurinkoa, ukonilmaa ja sateenkaarta. Jännää kuinka tosi nopeasti Montpellieristä on tullut mulle niin kotikaupunki, etten oikein aina enää osaa ihastella kaikkia kauniita asioita, vaan tuntuu että pitää lähteä muualle hankkimaan elämyksiä. Nyt alkaa ruoho olla vihreämpää aidan toisella puolella myös täällä. Montpellier on mulle arkea. Kuitenkin auttoi pääsemään takaisin Vau-fiilikseen, kun mun vanhemmat tykkäsivät tästäkin kaupungista. Joskus tarvitsee vaan jonkun toisen pysäyttämään ja auttamaan nähdäkseen kaiken kauneuden ympärillään. 


Bongailtiin haikaroita kaupunkia halkovasta joesta, juostiin kaatosademyrskyssä ratikkaan, syötiin liiankin hyvin, naurettiin etanalle, joka oli tehnyt u-käännöksen ja vaan vietettiin aikaa ihan parhaassa seurassa - mä niin tarvitsin kaikkea tätä <3


Esittelin porukoille myös asuntolan, jossa siis asun tällä hetkellä ja oli kyllä ihan outoa nähdä äiti ja iskä istumassa mun pienessä ankeassa asuntolahuoneessa. Ne jotenkin ei vaan kuulunut sinne! Hämmentävää. Oli kuitenkin hauska keittää kahvit mun pressokeittimellä ja syödä Fazerin sinistä.



Lauantaiaamuna hypättiin junaan ja suunnattiin Marseillen kautta Nizzaan! Junamatkalla päästiin näkemään ranskalaista maaseutuakin, eikä aina vaan turistikohteita. 

Nyt täytyy palata koulujuttujen pariin. Nyt oon tämän viikon tehnyt 10-12 tuntista koulupäivää eikä juuri blogin pariin ole ehtinyt :( Kuitenkin juttua ja kuvia on tulossa heti, kun vaan ehdin!

Bisous,
Heli

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Montpellier business school

Huomasin tuossa, etten juurikaan ole kirjoittanut opiskelusta täällä, vaikka senhän takia mä täällä olen! En siis matkustelun, kauniiden maisemien tai hyvän sään takia - tai no toki ne vaikutti aika paljon mun päätökseen lähteä vaihtoon juuri Montpellieriin! :D


Eilen tramissa (paikallinen raitiovaunu) nainen kysyi ystävällisesti minulta ja kaveriltani, mistä tulemme, kun puhuimme keskenämme englantia. Keskustelimme hetken ja nainen kehui kovasti kouluamme Montpellier Business Schoolia, joka on kuulemma ehdottomasti yksi parhaista kouluista tällä seudulla. Mua tämä tieto vähän ihmetytti. Tiesin kyllä, että vaihtokouluni on arvostettu ja laadukas, mutta itse en pidä koulu kovin hyvänä ainakaan opiskelijan kannalta.


Ensinnäkin koulu on yksityinen ja tutkinto-opiskelijat maksaa noin 10 000€ lukuvuodessa saadakseen opiskella täällä. Tämä johtaa siihen, että ketään ei varsinaisesti hylätä kursseilla, vaan olit miten huono tahansa, niin viimeistään uusintakokeesta pääsee läpi. Tämä malli ei varsinaisesti motivoi opiskelemaan. Ihmettelen kuitenkin, miksi ei ole motivaatiota opiskella, jos kerta maksaa siitä? Etenkin siis ranskalaiset opiskelijat eivät täällä juurikaan vaivaudu tekemään töitä opintomenestyksen eteen. Enkä yhtään ihmettele, sillä ei heidän tarvitse, sillä tutkinnon saa ilmeisesti maksamalla lukukausimaksut...

Yksi opiskelua häiritsevä tekijä on se, että professorit eivät kaikki ole päätoimisia professoreita tai tutkijoita, vaan he ovat töissä muuallakin, esimerkiksi konsultteina. Tämän vuoksi kurssien aikataulut on aika ihmeellisiä. Joskus kurssissa on kolmenkin viikon tauko, ettei kurssi etene, sillä professori lähti perheensä kanssa laskettelulomalle... Sitten sen jälkeen kurssin luentoja onkin monta tuntia useamman päivän putkeen, ja jos tällöin sattuukin vaikka itse olemaan sairaana tai muuten poissa koulusta, jää opinnoissa jälkeen. Eli sellainen tasapaino ja jatkuvuus puuttuu. Lisäksi jotkut kurssit kestää koko lukukauden ja toiset käydään läpi muutamassa viikossa, vaikka sisällöltään niissä olisi saman verran tekemistä.

Lisäksi mua turhauttaa opintojen sisältö. Jokainen kurssi yrittää epätoivoisesti kattaa liiketalouden perusopinnot. Hämmentävää opiskella samat asiat esimerkiksi markkinoinnin, innovaatiojohtamisen ja kestävän kehityksen luennoilla. Joka kurssilla käydään läpi iänikuiset SWOT- ja PESTEL-analyysit ja 4P-malli, vaikka ne pitäisi olla jokaiselle kauppatieteilijälle aika selkeitä opintojen alusta alkaen, eikä niitä siis tarvitsisi harjoitella enää kolmantena opiskeluvuonna. Ongelma tossa sisällön laadussa on myös opiskelijoiden tasoerot ja etenkin erot englannin osaamisessa. On varmasti vaikea löytää se kultainen keskitie, että haastetta riittää niille, jotka puhuvat englantia äidinkielenään, mutta myös ne selviäisivät, joille englanti on haastavaa. Eniten kuitenkin koulussa kuulee jupinaa ryhmätöiden määrästä; jokaisella kurssilla on yksi isompi ryhmätyö ja usein lisäksi muutama pienempi esitelmä. Tämä on mun mielestä sekä hyvä, että huono juttu. Huonoa on, että meitä arvioidaan aika vähän yksilöinä, kun arvosana työstä tulee samana koko ryhmälle. Lisäksi aina on niitä, jotka on ihan vapaamatkustajia, eikä tee töitä. Kuitenkin hyvä puoli on se, että tutustuu väkisinkin uusiin ihmisiin ja pääsee tekemään töitä eri kansallisuuksien kanssa. Siinä oppii paljon uutta!

On mulla koulusta hyvääkin sanottavaa, vaikka välillä olen koko laitokseen todella turhautunut. Tykkään siitä, että meillä on paljon harjoitustehtäviä ja case-harjoituksia, mitä Oulun kauppakorkeassa on hädin tuskin lainkaan. Lisäksi arvosanasta vain 50% koostuu tentistä ja loput sitten muista suorituksista (esitelmät yms). On kyllä hyvä, ettei koko arvosana ole yhden kokeen varassa. Lisäksi kirjoja ei käytetä lainkaan, niin siinä säästää rahaa. Myös verkko-opiskelua käytetään paljon ja kaikki materiaali löytyy netistä, joten opinnoissa on joustavuutta, jos haluaa vaikka matkustella täällä, niin kuin eräät ;)


Vaikka tästä tekstistä tuli hiukan negatiivinen, niin viihdyn täällä hyvin ja toivon, että tästä tekstistä on jonain päivänä vielä apua uusille vaihtareille :)

Bisous,
Heli


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Voyager seul - Yksin matkustaminen

Olin tosiaan meidän “talvilomaviikolla” ihan yksikseni kaupunkilomalla Pariisissa. Kuulin todella runsaasti ihmettelyä siitä, että lähdenkö mä sinne ihan yksin ja eikö mua pelota. En oikeastaan itse pitänyt asiaa juuri minään, ennen kuin kuulin ihmisten mielipiteitä. Olen aiemmin ollut yksin vain Lontoossa, joten ihan normaali tapa matkustaa se ei mulle kuitenkaan ollut. 


Ensinnäkin, mua ei kaupungilla pelottanut ja miksi olisi? Pariisissa asuu yli kaksi miljoona ihmistä ja osa heistä on tietysti naisia ja hekin liikkuvat kaupungilla yksin. En kokenut reissussa yhtään uhkaava tilannetta, enkä tietenkään pyrkinyt herättämään mitään erityistä huomiota, joten uskon sulautuneeni pariisilaisten kirjavaan joukkoon hyvin. Pysyttelin alueilla, joissa liikkuu paljon ihmisiä ja luotan siihen, että suurin osa ihmisistä ei tahdo pahaa kenellekään.

Varauduin toki esimerkiksi taskuvarkaisiin. Mulla oli niukasti käteistä mukana ja kaksi eri pankkikorttia eri paikoissa siltä varalta, että jompi kumpi päätyy vääriin käsiin. Lisäksi mukana oli kopio passista, oikean passin lisäksi, ja matkaliput oli pilvipalvelussa, josta ne saisi tulostettua tarpeen vaatiessa missä vain. Ihan perusjuttuja, jotka kannattaa tehdä matkalle lähtiessä, jotta selviytyy mukavasti, vaikka jotain ikävää sattuisikin.

Huomasin myös sen, että yksin ollessa ihmiset tulee kysymään tietä USEIN. Tätä ei ole mulle kovin usein tapahtunut porukassa matkustaessa. Oli hauskaa, että mua pidettiin ihan paikallisena ja pysäytettiin reittiohjeiden toivossa. Välillä osasin jotain jopa neuvoakin, mutta yleensä myönsin, että olen ihan yhtä turisti kuin tekin! :D


Muutenkin ihmiset lähestyivät helpommin, sillä olin liikkeellä itsekseni. Ihan normaalia toki, että lauma ihmisiä koetaan uhkaavampana, kuin yksi tyttö, mutta silti small talkin määrä yllätti. Jopa bussikuski halusi keskustella kanssani Suomen hiihtomenestyksestä – ranskaksi, kun kuuli mistä olen kotoisin. Eli vaikka lähdin reissuun yksin, en todellakaan ollut yksinäinen. Aamupalan söin argentiinalaisten kanssa ja samassa makuusalissa nukkui vähintään viisi eri kansallisuutta.

Yksin matkustaessa pelottavinta on mun mielestä omien ajatusten kohtaaminen. Kuulostaa ehkä vähän kliseeltä, mutta kun ei ole ketään matkalla mukana, niin on pakko tutustua omiin ajatuksiinsa. Joskus tää olisi pelottanut mua vielä enemmän, mutta ajan kuluessa oon oppinut, että on ihan hyvä välillä kohdata oma ajatusmaailmansa ja viihdyn itsekseni nykyään oikein hyvin! :)



Yksin matkustaessa ainoa oikeesti huono puoli on, että matkakuvat on tylsiä selfieitä tai maisemakuvia. Tai no voisihan sitä pyytää ohikulkijaa ottamaan kuvan tai kaksi. Mutta pääpointti on kuitenkin, että reissua ei kannata jättää vaikka matkaseura puuttuisi  - reissussa on kivaa yksinkin! :)

Pitää vielä julistaa äidin kauhua helpottaakseni, että musta ei ainakaan vielä olisi lähtemään yksin reppureissaamaan minnekään Aasiaan - se olisi liian hurjaa! Joten kaupunkilomat riittää mulle ainakin vielä hetken :)

Bisous,
Heli

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Aix-en-Provence

Lomaviikon viikonloppu vierähtikin ihanasti auringon paistaessa Aix-en-Provencessa! Tämän 150 000 asukkaan kaupungin sanotaan olevan Ranskaa aidoimmillaan ja kaupunki olikin ihanan idyllinen ja rauhallinen. Vanhassa keskustassa kiemurtelevat pikkukadut kuljettivat upealta suihkulähteeltä toiselle ja okrankeltaiset talot ranskalaisine parvekkeineen tekevät kaupungista todella omaleimaisen. Jopa Ranskan mittapuulla Aix-en-Provence on supersöpö!

Matkaseurana mulla oli saksalainen Anja, jonka kanssa ollaan samassa ryhmässä koulussakin. Saksalaisten kanssa on yleensäkin tosi helppo viettää aikaa, niin meidän viikonloppu sujui tosi hyvin.  Puhuttiin lähes koko ajan englantia, vaikka kyllä multa vielä saksakin jotenkin luonnistuu. Kuitenkin on kivempi puhua englantia, kun se ei ole kummankaan äidinkieli niin ollaan enemmän samalla viivalla tuon itseilmaisun osalta. Meillä on muuten Anjan kanssa kolme yhteistä kieltä; saksa, englanti ja ranska. Välillä jutellessa on aikamoinen cocktail noita kolmea kieltä ja lainaillaan sanoja ja ilmaisuja eri kielistä, mutta pääasiahan on tulla ymmärretyksi! :D Nyt huomattiin, kuinka englannista puuttuu sellainen tärkeä ilmaisu kuin vahingonilo. Saksaksi se on Schadenfreude, mutta englanniksi se puuttuu kokonaan. Ehkä se kertoo kansallisuuksien eroista ja suomalaiset ja saksalaiset nyt vaan on vahingoniloisempia kuin muut niin tarvitaan sille oma sanakin.



Käytiin myös paikallisessa museossa ja taidegalleriassa, sillä taas alle 26-vuotiaina EU-kansalaisina sisäänpääsy oli meille ilmainen. Galleriassa oli esillä paljon Picassoa, Monet'a ja Cezannea, joka on muuten Aix-en-Provencesta kotoisin.

Taidegalleriassa meille tuli juttelemaan joku vanhempi herra, sillä hän oli kuullut meidän keskustelevan englanniksi niin halusi tietää mistä päin olemme kotoisin. Kun kerroin olevani Suomesta, niin siitähän sitten riitti juttua! Hän oli kuulemma juuri lukenut Mannerheimin elämäkerran ja on sen innoittamana menossa kesällä Helsinkiin. Arvatkaa vaan punastelinko, kun hän halusi muistella Suomen entisiä presidenttejä ja mulla ei ihan muistuneet vuosiluvut mieleen... Noh ehkä mä en nyt ihan totaalisesti nolannut suomalaisia. Herra oli erittäin kiinnostunut Suomesta ja olin kuulemma ensimmäinen suomalainen, jonka hän on ikinä tavannut. Ollaan niin harvinaisia! :D Hän muisti myös sanoa, että tottakai mun täytyy olla Suomesta, sillä olenhan näin vaalea. 
Hurraa stereotypiat!




Käveltiin hautausmaan ohitse ja päätettiin uteliaisuuttamme kävellä hautausmaan läpi ja olihan se todella erilainen paikka kuin suomalaiset vastaavat. Kun on tottunut Kuhmoisten Papinsaareen, joka on luonnon helmassa veden ympäröimänä, ei huvipuiston vieressä sijainnut ahdas maapläntti tuntunut mitenkään rauhantyyssijalta. Haudat olivat suurten kivilaattojen alla ja kivet toinen toistaan suurempia. Lisäksi hautakivissä oli vainajien kuvat, mikä oli jopa vähän ahdistavaa. Etenkin lasten haudoilla. Lisäksi haudoilla oli paljon tekokukkia ja koristekiviä, joihin oli kaiverrettu muistolauseita. Haudat oli siis paljon persoonallisempia kuin Suomessa.

Hautausmaalla oli paljon 40-luvulla menehtyneitä, niin jotenkin siitä meidän keskustelu siirtyi sotiin. Kerroin meillä olevan sankarihautausmaita sodissa kaatuneille ja onnistuin järkyttämään saksalaista oikein huolella. Heillä sotiin ei nyt vaan mitenkään liity sankarit. Toki ihan ymmärrettävää, ottaen huomioon toisen maailman sodan tapahtumat, jotka edelleen on aika herkkä paikka etenkin saksalaisille. Heille ei muuten opeteta koulussa, että saksalaiset poltti Suomen Lapin, kuulemma ehkä sen takia, että kaikki hirveyksiä ei vaan ehdi käsitellä yhden koulutaipaleen aikana. Anjan kanssa on kyllä helppo keskustella, eikä edes meidän suuri "sotakeskustelu" aiheuttanut mitään ongelmaa :)




Vinkki Ranskassa matkustaville: Käykää Bagelstainissa syömässä! Ihan huikea perheyritys, tuoreet raaka-aineet, herkulliset bagelit ja ihanasti sisutetut pienet ravintolat.



Käytiin myös niin kutsutulla taiteilijoiden terassilla, joka on kukkula, josta avautuvat maisemat ovat inspiroineet monia taiteilijoita. Etenkin Cezannea.





Sunnuntaina iltapäivällä vähän ennen paluuta Montpellieriin, jouduimme yllätävän rankkasateen kastelemiksi. Tietenkään kummallakaan ei ollut sateenvarjoa matkassa, sillä tällä seudulla pitäsi olla se yli 300 aurinkoista päivää vuodessa! No lämmin kaakao ja sitruunaleivos lämmitti sateen kastelemien turistien mieltä ja koko reissusta jäi mahtavat muistot! :)

Bisous, 
Heli

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Pariisi

Pitkästä aikaa blogin parissa! Tai no viikkohan tässä on vasta kulunut, mutta se tuntuu nyt ikuisuudelta, kun niin paljon on tapahtunut. Olin siis reissussa ja tietokone jäi turvallisesti Montpellieriin, sillä en halunnut ottaa riskiä, että se lähtee esim bussista jonkun muun matkaan. Vaikka vakuutukset on erittäin kunnossa, niin silti en halunnut kokeilla onneani. Ja nyt ei tullut vahingossakaan nähtyä mitään koulujuttuja lomalla! :D 


Ensimmäisenä suuntasin siis Pariisiin! Lomaviikko pääsi vähän yllättämään mut, eikä siis ollut mitään reissukohdetta eikä reissukaveria tiedossa, joten piti vähän improvisoida. Mut hei Pariisi on AINA hyvä idea! Löysin halvalla bussiliput ja hostellin niin päätin sitten lähteä kolmeksi päiväksi yksin ihailemaan valon kaupunkia. Matkat taittui helposti yöbussilla (12h), erittäin edullisella bussiyhtiöllä, joka kuitenkin oli ihan viimeisen päälle - siisti ja ajallaan. Heräsin siis maanantaiaamuna, kun bussi saapui Pariisiin ja vein kamat hostellille, niin mulla oli koko päivä aikaa kierrellä kaupunkia. 

Heräsin yöllä bussissa, kun oltiin ylittämässä Millaun maasiltaa, joka on Euroopan suurin maasilta. Silta päihittää korkeudessaan jopa Eiffel-tornin. Onneksi heräsin, sillä näkymät pimeällä olivat upeat! Tietenkään kuvia bussin ikkunasta en saanut, mutta näky oli hieno.



 Kun jää metrosta Abbesses-asemalla, voi nähdä ihan aseman vieressä "rakkausseinän", jossa on siis "minä rakastan sinua" maailman kaikilla tunnetuilla kielillä.


Pariisissa oli muuten todella kylmää ja harmaata ainakin verrattuna tänne Etelä-Ranskaan. Siellä oli alle kymmenen astetta ja melko sateista ja täällä taas on melkein päivittäin ollut nyt yli 20 astetta ja kukat ja puut kukkii! Kuitenkaan sää ei haitannut, sillä tykkään kaupungista niin paljon. Tekemistäkään ei ollut hankala keksiä, vaikka olen käynyt Pariisissa jo muutaman kerran ja suosituimmat nähtävyydet olen jo käynyt pariin kertaan. Oikeastaan lähinnä kävelin ympäri kaupunginosia take away-kahvi kädessä ja ihastelin kaikkea ympärilläni. 


Kävin Printemps- ja Galleries Lafayette- tavarataloissa tsekkaamassa ketkä tällä hetkellä ovat maailmassa tosi rikkaita. Päädyin siihen tulokseen, että japanilaiset ja kiinalaiset. Heitä varten suljettiin luksustavarataloista osastoja, joissa tavaroiden hinnat alkoivat muutamasta tuhannesta eurosta. Muistan kuinka ensimmäisellä kerralla Pariisissa ihmiset, jotka tuolla shoppailivat olivat arabimaista. Raha on siis liikkunut! Ehkä mullakin on vielä jonain kauniina päivänä varaa shoppailla Pariisin luksustavarataloissa.


Tiistaina heti aamusta sään kirkastuttua suuntasin innolla Versaillesin palatsiin, jonka on lyhyen junamatkan päässä keskustasta. Otin oikein audio-oppaan, jotta pääsin kuulemaan palatsin mielenkiintoisesta historiasta. Palatsi on upea ja ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, MUTTA siellä oli järjetön tungos. Vaikka menin sinne heti aamusta, oli sisällä liikkuminen lähinnä tönivän ihmismassan mukana kulkeutumista, joka oli todella ahdistavaa. Kävin kuitenkin esimerkiksi peilisalissa, jossa kuuluisa Versaillen rauha on allekirjoitettu. Puutarhat jäi tällä kertaa tutkimatta, sillä vuodenaika ei tehnyt sille oikeutta, eli keväämmällä sitten.

Turistina peilisalissa




Toki kävin muutkin kuuluisimmat nähtävyydet ihastelemassa ainakin ulkoa, mutta halusin käydä tällä kertaa uusissakin paikoissa ja mennä juuri sinne mihin huvitti. Yksin reissaamisessa on myös se hyvä puoli, että voi tehdä mitä haluaa. Varsinaisesti yksin en kyllä ollut, sillä ihmiset on hirmu ystävällisiä ja haluaa keskustella kun on itsekseen liikenteessä. Olin myös hostellissa 10 hengen makuusalissa, joten juttukavereita löytyi jos niin halusi.



Näkymät Eiffel-tornin huipulta 

Tässä oli aika tiivistetysti ja sekavasti Pariisin reissun kuulumisia, mutta ajattelin kirjoitella vielä lisääkin, kunhan ehdin. Päällimmäisenä jäi mieleen se, kuinka etuoikeutettu olen. "C'est gratuit pour vous, mademoiselle" eli se on ilmainen teille neiti, on lause, jota kuulin paljon. Alle 26-vuotiaat EU-kansalaiset siis pääsevät melkein kaikkiin nähtävyyksiin ilmaiseksi tai ainakin alennettuun hintaan. Tuntuu etuoikeutetulta ja epäoikeudenmukaiselta, kuinka mä pääsen ilmaiseksi upeisiin paikkoihin ihan vaan sen vuoksi, että satuin syntymään tiettyyn maahan ja toiset eivät ole tervetulleita edes koko maahan, kun syntyivät toisaalla. Ihan kuin mun passini olisi ollut jokin VIP-lippu. Nyt ymmärrän, kun sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Ainakin Pariisissa se oli niin.

Bisous,
Heli


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Les bizarres II - kummallisuudet osa II

Vielä kahden kuukauden jälkeenkin, jotkut asiat täällä yllättää. Oikeastaan välillä tuntuu, että mitä enemmän tähän kulttuuriin tutustuu sitä enemmän ihmetyttää! Edellisen kirjoituksen kummallisuuksista löydät klikkaamalla tätä

6. Liikenne.
Taitaa olla sanomattakin selvää, kun Etelä-Euroopassa ollaan, että liikenne on kaoottista. Liikennesäännöt on olemassa, mutta niitä kai sovelletaan aika vapaasti. Kaistoista ei juuri välitetä ja torvet soi. Hämmentävintä on kuitenkin pysäköiminen. Auton voi ilmeisesti jättää minne vain, kunhan laittaa hätävilkut päälle! Välillä näkee katuja, jonne ei autolla pääse sillä joku on "parkkeerannut" kadun tukkoon. Jalankulkijoiden onneksi, autot antavat lähes poikkeuksetta tietä ja suojateitä kunnioitetaan. Vielä en ole täällä autoa itse ajanut, mutta ehkä jonain päivänä vielä!




7. Ravintolat.

Ulkona syöminen on enemmänkin normaalia kuin poikkeustilanne täällä. Lisäksi ravintolassa on mukana tottakai myös lapset ja lapset osaavat myös käyttäytyä, sillä ulkona syöminen on osa arkea. Ravintoloita löytyy joka kulmalta ja monenlaisia. Tavallisessa ravintolassa saa lounaan kympillä ja illalla syö hyvän ja tuoreen pääruuan ja jälkiruoan ja juo lasin hyvää paikallista viiniä 20 eurolla. Ei siis lainkaan pahan hintaista. Lähes kaikissa ravintoloissa on päivittäin jokin tarjousannos eli Plat du jour, jotka ovat yleensä hyviä valintoja aitoa ranskalaista ruokaa :) Kertaakaan en ole täällä syönyt "huonoa" ruokaa ravintolassa. Myöskin ketjuravintoloita on harvassa. 



8. Kotityöt.

Ranska on vielä aika perinteinen maa ja olenkin kuullut paikallisilta, että kotityöt lankeaa täällä yleensä naisen vastuulle! Onneksi asun asuntolassa, jonka hintaan kuuluu siivous, eli minulla käy täällä siivooja :D Vaikka on mahtavaa ettei tarvitse käyttää omaa aikaa imuroimiseen yms, on se silti outoa, että joku ulkopuolinen käy huoneessani ja järjestelee tavarat. Lisäksi en koskaan halua olla kotona, kun siivooja on täällä, sillä potisin huonoa omaatuntoa toisen ahertaessa ja itse laiskotellessa :D
Kuitenkin tiskata ja pyykätä mun täytyy ihan itse. Astiat pestään täällä sienellä, mutta musta se on niin ällöttävää, kun pesusienet ei ikinä kuiva, niin piti Ikeasta käydä hakemassa kunnon tiskiharja. Myös Fairya on ikävä :D Pyykit käyn pesemässä pesulassa, mutta täältä ei saa mistään pesupusseja, niin koneet on aika kovakouraisia vaatteille. Pesupussit taitaa olla ihan suomalainen erikoisuus, sillä kukaan muu vaihtareista ei ollut niistä ikinä kuullutkaan? :D


9. Käteinen.

Tässäkin asiassa ollaan aika perinteisiä. Ruokakaupassa suositaan pankkikorttia ja jopa lähimaksuominaisuutta, mutta lähes kaikkialla muualla käytetään paljon käteistä. Joissain liikkeissä ei pieniä summia edes voi maksaa kortillla. Myös osa ravintoloista suhtautuu varsin nihkeästi, kun haluaisi maksaa kortilla. Mutta onneksi sain pankista shekkivihon, niin mademoiselle Lehtinen voi tästä edes kirjoitella shekkejä :D


10. Asiakaspalvelu tai oikeastaan sen puute.

Pohjoismaiseen asiakaspalveluun tottuneena tämä oli shokki. Meni useampi viikko ihmetellessä, miksi kaikki myyjät inhoaa mua. No nyt tiedän, että vika ei ole minussa, vaan täällä ei vain ole minkäänlaista asiakaspalvelualttiutta. Kaupassa myyjät tiuskii ja haukottelee - osa jopa selaa puhelintaan, kun yrität maksaa ostoksia. Lisäksi jonot kassoille ovat lähes poikkeuksetta valtavat, mutta myyjillä on aina aikaa rupatella kollegoiden kanssa ja vaihtaa litania poskipusuja. Ranskalaisia ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta. Ehkä jonain kauniina päivänä täälläkin herätään siihen, että asiakaspalvelu on kilpailuvaltti. Sitä odotellessa.


Tälläistä tällä kertaa!
Bisous,
Heli

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Les vacances - loma

Voisin olla nyt silleen " Jee mulla alkoi loma!", mutta jotenkin en vielä ollut yhtään loman tarpeessa :D Ehkä kerrankin hyvä näin, tiedänpähän ainakin, että arki ei ole liian raskasta. En tiedä johtuuko se jatkuvasti aurinkoisesta säästä, vai mistä, mutta tunnen olevani pirteämpi ja jaksavani täällä paremmin kuin yleensä Suomessa kevätlukukaudella. Kuitenkaan en valita tästä reilun viikon lomasta, vaan tottakai otan siitä ilon irti. Tulevalle viikolle onkin vaikka mitä kivoja suunnitelmia! :)

Tämä kulunut viikko oli ehkä hankalin tähän mennessä. Ensinnäkin onnistuin tuolla Pic Saint Loupin vaelluksella polttamaan huuleni erittäin pahasti. Kasvot säästyi muuten pahimmalta auringolta suojakertoimien avulla, mutta tietysti huulet jäi rasvaamatta ja seuraukset oli sen mukaiset. Jouduin olemaan jopa päivän pois koulusta, kun en pystynyt edes puhumaan, kun huulet kuoriutui niin pahasti. Kaikkea sitä voikin sattua, mutta nyt on huulirasvaa suojakertoimella 50, joten oppi meni perille! :D

Lisäksi elämä muistutti rajallisuudestaan. Meillä on lähipiirissä surua, joka vetää mielen matalaksi täälläkin. Näissä tilanteissa yritän ajatella hyviä muistoja, vaikka surullekin on annettava tilaa. Elämä ottaa, mutta myös antaa. Joten pitää vaan muistaa nauttia joka hetkestä, sillä ikinä ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Mä olen ihan mestari "sitten kun" -ajattelussa. Suunnittelen usein tekeväni asioita, sitten kun olen vanhempi, paremmassa taloudellisessa tilanteessa, laihempi, kauniimpi jne. Olen kuitenkin päässyt tästä tavasta täällä lähes kokonaan eroon. Siinä on auttanut varmasti se, että tiedän koska minun on palattava Suomeen ja aikani on siinä mielessä rajallinen täällä Ranskassa. Kunpa osaisin elää Suomessakin näin.

Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä tehdä uuden vuoden lupauksia. Joten mä lupaan nauttia just tästä hetkestä, murehtimatta menneitä ja asettamatta paineita tulevalle. Nauttikaa tekin! :)


Nyt pakkaamaan matkalaukku, joten reissujuttuja luvassa!

Bisous,
Heli

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Deux mois - kaksi kuukautta

Niin se aika vaan rientää ja tänään tuli kaksi kuukautta täyteen Ranskassa  asumista. Vastahan mä tänne saavuin!

Kahdessa kuukaudessa olen onnistunut luomaan tänne kodin, tai no ainakin kovasti kodin omaisen ympäristön. Mulla on mun huone soluasunnossa, jossa viihdyn – yllättävää kyllä –  erittäin hyvin. Kämppikseni on mukava ja avulias, mutta meillä on kuitenkin sellainen hyvä yhteisymmärrys, että annetaan toistemme olla myös rauhassa. Mutta mulle kotiutuminen ei tarkoita vaan tätä fyysistä ympäristöä täällä, vaikka sekin on kunnossa. Tarkoitan sillä enemmänkin näitä ihmisiä mun ympärillä ja tunnetta, mikä mulla täällä ollessa on.

Meillä on ihan mahtava porukka vaihto-opiskelijoita. On montaa eri kansallisuutta ja vielä enemmän eri persoonallisuuksia. Vaikka välillä tuntuu, että jotkut toisten kulttuureille ominaiset tavat itseä ärsyttääkin ja välillä on vaikea tulkita muita, niin silti tää vieraassa maassa asuminen on niin vahva yhdistävä kokemus, että meistä on tullut tiivis yhteisö. Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin, joista jokainen on ollut ehdottomasti tutustumisen arvoinen!


On jännä huomata, että uudessa kaupungissa tuttavapiiri muodostuu aika nopeasti. Tuttuihin törmää nykyään ihan sattumalta ratikassa, puistoissa ja ruokakaupassa. Se tuo osaltaan kotoisan fiiliksen. 

Lisäksi oon kahdessa kuukaudessa saanut uuden ystävän, jonka kanssa pidetään varmasti yhteyttä myös vaihdon jälkeen! Kiitos Laura, että oot mun kans täällä!<3

Nyt pitää palata takaisin kouluhommien pariin, sillä pitäisi palauttaa yksi tutkimustehtävä. Motivaatio on vähän hukassa, sillä opettaja osaa englantia heikosti, niin taitaa olla ihan sama mitä mä kirjoitan sille, kun eipä se sitä ymmärrä :D 

Bisous,
Heli