Nyt on jo
yli kuukausi takana asumista täällä ranskassa. Aika menee todella nopeasti. Vähän
jopa liian nopeasti, varsinkin kun helmikuukin on niin vitsin lyhyt kuukausi.
Vaikka tiedän jo nyt kokeneeni ja nähneeni täällä vaikka mitä, niin silti vähän
pelottaa, jos kevätlukukausi onkin liian lyhyt aika ehtiä kunnolla tutustua
alueeseen. No mutta ainakin Lauran kanssa on yritetty reissata ja nähdä
lähiseutua ja paljon on vielä suunnitelmia niin lähelle kuin vähän
kauemmaksikin matkustelusta.
En oikein
vielä tiedä mitä mieltä olen täällä opiskelusta. Opiskelen siis kauppatiedettä
Montpellier business schoolissa, joka on arvostettu yksityiskoulu. Se ei
itseasiassa ole yliopisto, vaan vielä arvostetumpi ecole superiore. Muut
opiskelijat maksavat lukukausimaksuja noin 10 000 euroa lukukaudessa, mutta
itse opiskelen erasmus-vaihdon turvin ilmaiseksi. Jotenkin suomalaiseen
tasa-arvoiseen maailmaan ei sovi ajatus yksityiskoulusta. Ainakin itseäni
häiritsee se, että raha ratkaisee mihin kouluun pääsee. Lisäksi luulisi, että
lukukausimaksut motivoisivat opiskelijoita tekemään enemmän menestyäkseen ja
arvostamaan koulutusta, mutta ei. Tunneille saavutaan myöhässä ja siellä aika
käytetään Facebookkia selaillen. Lisäksi joillain kursseilla on palkintoja menestyville
opiskelijoille esimerkiksi suosituskirjeitä tai 300 euron arvoisia kuulokkeita.
Ilmeisesti hyvät arvosanat ei täällä motivoi opiskelijoita tarpeeksi… Tuntuu,
että kaikille muille yksityiskoulut on ihan tuttua, mutta mä olenkin outo
suomalainen, jonka mielestä kaikille tulisi taata mahdollisuus omalla
panostuksellaan (ei rahallisella) vaikuttaa tulevaisuuteensa :D
Kurssit
ovat ihan mielenkiintoisia, mutta vaativat näillä näkymin enemmän työtä kuin
Suomessa. Jokaisella kurssilla on ryhmätöitä, palautettava henkilökohtainen työ
ja lopputentti. Lisäksi kursseilla on läsnäolopakko, jota seurataan
ID-korteilla. Eli meidän pitää leimata henkilökortit koulussa neljästi päivässä
todentaaksemme sen, että olemme oikeasti läsnä. Tosin me ei olla saatu meidän henkilökortteja
vielä, joten kukaan ei tiedä ollaanko oltu läsnä vai ei :D
Joudun varmasti tekemään täällä enemmän koulun
eteen kuin Oulussa, mutta ehkä se on hyvä, että mäkin joskus opin opiskelemaan
ihan tosissaan. Oon kyllä tykännyt englanniksi opiskelusta ja professorit puhuu
yleensä ihan hyvää englantia ja muutama natiivipuhujakin on. Akateemisten
professoreiden lisäksi luentoja pitää myös muut alansa ammattilaiset, jotka
ovat oikeasti töissä jossain yhteistyöyrityksissä. Vielä tähän asti opiskellut asiat
on tuntuneet helpoilta, vaikka välillä huomaan, että lähestymistapa asioihin on
täällä tosi erilainen kuin Suomessa, mutta enköhän mä kursseista läpi pääse.
Kaikkeen
muuhunkin erilaisuuteen täällä olen jo aika hyvin tottunut. Kaupasta, toreilta
ja leipomoista löytyy syötävää ja nykyään ruokavalioni täällä koostuu myös
muustakin kun kroissanteista ja klementiineistä. Alkuun oli tosiaan vähän
hankalaa :D Yllättävän nopeasti olen päässyt arkeen kiinni, eikä tämä enää
tunnu pelkältä lomalta, vaan tämä on mun elämäni nyt.
 |
| Suomalaiselle on myös ollut outoa alkoholin "normaalius". Sitä on saatavilla missä tahansa ja milloin tahansa. |
Sopeutumisessa
on tietysti tärkeässä roolissa olleet ystävät. Vaikka olen tutustunut täällä
myös ranskalaisiin, niin tärkeimpiä ystäviä on muut vaihto-opiskelijat. On vaan
niin helppo olla ihmisten kanssa, jotka käy läpi just niitä samoja asioita kuin
mä tällä hetkellä. Meillä onkin ihan mahtava porukka täällä.
Käytiin
Lauran kanssa juhlistamassa ensimmäistä kuukautta täällä mitenkäs muutenkaan,
kuin Ikeassa lihapullilla ja jälkiruuaksi tietysti kanelipullat! Tuli niin
kotoisa fiilis!
Täällä on kaikki erittäin hyvin ja oon onnellinen, että oon täällä. Tuntuu siltä, ettei lipulle maitojunaan ole tarvetta! ;)
Bisous,
Heli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti