Oon kirjoittanut tälle tekstille otsikon jo tammikuussa odottamaan sitä hetkeä, kun koti-ikävä iskee, mutta ei vieläkään! Ajattelin tottakai, että koti-ikävä on olennainen osa ulkomailla asumista, kun on kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta ja tietysti niistä rakkaista ihmisistä. Mutta olen päässyt kuitenkin yllättävän vähällä. Oikeastaan mulla ei vielä kertaakaan ole ollut sellaista koti-ikävää, että haluaisin Suomeen vaan välillä kaipaa vaan hetkellisesti jotain asioita, kuten ruisleipää :D Kuulin, että Suomessa satoi lunta huhtikuussa, joten säätä ei todellakaan ole ikävä...
Oon asunut täällä nyt reilut kolme kuukautta ja hetkeäkään en vaihtaisi - kliseistä mutta totta. Toki fiilikset on välillä menneet ihan vuoristorataa, mutta yhtään oikeasti huonoa hetkeä ei ole tullut. Muistan kyllä elävästi ne fiilikset kun tammikuussa olin todella kipeä ja kuume oli ollut korkea jo melkein viikon ja vaan itkeä pillitin äitille puhelimessa. Se hetki taisi olla kuitenkin äitille pahempi kuin mulle :D Kuitenkaan en edes silloin miettinyt Suomeen lähtöä, sillä ihan yhtälailla olisin sairastanut siellä ja olisin ollut yksin Oulussa.
Varmaankin yksi tekijä siinä, etten ole tuntenut koti-ikävää on se, että olen aiemmin ollut kesävaihdossa Saksassa, joten osasin varautua kaikenlaisiin fiiliksiin. En siis tarkoita tällä mitään sellaista, että otanpa nyt muumimukit, ruisleivät ja suklaat Suomesta mukaan, että tulee sitten kotoinen ympäristö. Vaan tiedostin aina sen faktan, että jossain vaiheessa alkuhuuma loppuu ja arki alkaa ja se ei aina ole niin hehkeää. Oikeastaan jopa vähän kauhulla odotin koti-ikävää, sillä Saksassa olessa olin välillä aika surullinen olessani poissa kotoa. Nyt tiesin mitä odottaa, mutta ainakaan vielä ei sen kummemmin ole Suomeen ollut kiire. Osa syy voi olla se, että oon Oulussa asuessani jo tottunut olemaan kaukana lähes kaikista tutuista ihmisistä. Mun vanhemmille kun sieltä on matkaa yli 400km ja siskon luo lähes saman verran, joten ei aina normaalistikaan nähdä edes joka kuukausi. Onneksi videopuhelut on keksitty :)
Joitain asioita täällä kuitenkin välillä huomaa kaipaavansa, kuten esimerkiksi hiljaisuutta. Vaikka tää on vain 250 000 asukkaan kaupunki (0,5 milj. lähiöineen) niin täällä ei ole koskaan hiljaista. Aina kuulee elämisen ääniä ja ratikan kilkatusta. Ihan kivaa vaihtelua, mutta välillä olisi kiva olla vähän rauhallisemmassa ympäristössä ja ei jatkuvasti ihmisten ympäröimänä. Lisäksi mulla on ikävä joitain suomalaisia tuotteita ja ruokia. Oonkin jo tehnyt vähän listaa mitä pitää olla jääkaapissa, kun tulen Suomeen. Niin ja vaikka lentoni on Suomessa keskellä yötä niin silti ajattelin ensimmäiseksi keittää kunnon kahvia Moccamasterilla ja syödä ruisleipää :D Nauran tässä itsekin omalle suomalaisuudelleni! Varasin tosiaan jo lennon takaisin, kun hinnat alkoi nousta uhkaavasti ja tällä mun matkatavaramäärällä hinnat on vielä hiukan korkeammat, mutta nyt on liput hankittu ja 27. päivä toukokuuta olen todennäköisesti Suomessa. Aika menee liian nopeasti!
Mulla on muuten myös hiukan ikävä ruuanlaittoa. Täällä mulla on niin järkyttävän pieni keittiö, ettei siellä saa oikein mitään aikaiseksi. Uunia ei ole lainkaan ja kun keittolevyt laittaa päälle niin lämpiää koko tiskipöytä. Joten useimmiten täällä ruuanlaitto on salaattiainesten pilkkomista :D Onneksi pääsen sitten kesäksi porukoiden keittiöön ja myös grillaamaan! Äitin ei kannata tosin vielä juhlia, että pääsee valmiiseen pöytään koko kesän, sillä innostukseni laantuu varmaan viikossa ;) Lisäksi mulla on ikävä autolla ajamista! Oon viimeksi ollut ratin takana joulukuussa ja tykkään ajamisesta ja sen tuomasta vapaudesta ja elämän helppoudesta, kun ei ole sidottu bussiaikatauluihin. Täällä en ole autoilemaan päässyt ja ehkä hyvä niin, sillä liikenne täällä on melko kaoottista...
Mutta kaikkinensa elämä täällä on ilmeisesti niin kivaa, että ei koti-ikäväkään vaivaa ja hyvä niin! Nyt on jatkettava tentteihin lukemista, joten Suomi-kuvien myötä hyvää pääsiäistä kaikille!
Bisous,
Heli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti