Lomaviikon viikonloppu vierähtikin ihanasti auringon paistaessa Aix-en-Provencessa! Tämän 150 000 asukkaan kaupungin sanotaan olevan Ranskaa aidoimmillaan ja kaupunki olikin ihanan idyllinen ja rauhallinen. Vanhassa keskustassa kiemurtelevat pikkukadut kuljettivat upealta suihkulähteeltä toiselle ja okrankeltaiset talot ranskalaisine parvekkeineen tekevät kaupungista todella omaleimaisen. Jopa Ranskan mittapuulla Aix-en-Provence on supersöpö!
Matkaseurana mulla oli saksalainen Anja, jonka kanssa ollaan samassa ryhmässä koulussakin. Saksalaisten kanssa on yleensäkin tosi helppo viettää aikaa, niin meidän viikonloppu sujui tosi hyvin. Puhuttiin lähes koko ajan englantia, vaikka kyllä multa vielä saksakin jotenkin luonnistuu. Kuitenkin on kivempi puhua englantia, kun se ei ole kummankaan äidinkieli niin ollaan enemmän samalla viivalla tuon itseilmaisun osalta. Meillä on muuten Anjan kanssa kolme yhteistä kieltä; saksa, englanti ja ranska. Välillä jutellessa on aikamoinen cocktail noita kolmea kieltä ja lainaillaan sanoja ja ilmaisuja eri kielistä, mutta pääasiahan on tulla ymmärretyksi! :D Nyt huomattiin, kuinka englannista puuttuu sellainen tärkeä ilmaisu kuin vahingonilo. Saksaksi se on Schadenfreude, mutta englanniksi se puuttuu kokonaan. Ehkä se kertoo kansallisuuksien eroista ja suomalaiset ja saksalaiset nyt vaan on vahingoniloisempia kuin muut niin tarvitaan sille oma sanakin.
Käytiin myös paikallisessa museossa ja taidegalleriassa, sillä taas alle 26-vuotiaina EU-kansalaisina sisäänpääsy oli meille ilmainen. Galleriassa oli esillä paljon Picassoa, Monet'a ja Cezannea, joka on muuten Aix-en-Provencesta kotoisin.
Taidegalleriassa meille tuli juttelemaan joku vanhempi herra, sillä hän oli kuullut meidän keskustelevan englanniksi niin halusi tietää mistä päin olemme kotoisin. Kun kerroin olevani Suomesta, niin siitähän sitten riitti juttua! Hän oli kuulemma juuri lukenut Mannerheimin elämäkerran ja on sen innoittamana menossa kesällä Helsinkiin. Arvatkaa vaan punastelinko, kun hän halusi muistella Suomen entisiä presidenttejä ja mulla ei ihan muistuneet vuosiluvut mieleen... Noh ehkä mä en nyt ihan totaalisesti nolannut suomalaisia. Herra oli erittäin kiinnostunut Suomesta ja olin kuulemma ensimmäinen suomalainen, jonka hän on ikinä tavannut. Ollaan niin harvinaisia! :D Hän muisti myös sanoa, että tottakai mun täytyy olla Suomesta, sillä olenhan näin vaalea.
Hurraa stereotypiat!
Käveltiin hautausmaan ohitse ja päätettiin uteliaisuuttamme kävellä hautausmaan läpi ja olihan se todella erilainen paikka kuin suomalaiset vastaavat. Kun on tottunut Kuhmoisten Papinsaareen, joka on luonnon helmassa veden ympäröimänä, ei huvipuiston vieressä sijainnut ahdas maapläntti tuntunut mitenkään rauhantyyssijalta. Haudat olivat suurten kivilaattojen alla ja kivet toinen toistaan suurempia. Lisäksi hautakivissä oli vainajien kuvat, mikä oli jopa vähän ahdistavaa. Etenkin lasten haudoilla. Lisäksi haudoilla oli paljon tekokukkia ja koristekiviä, joihin oli kaiverrettu muistolauseita. Haudat oli siis paljon persoonallisempia kuin Suomessa.
Hautausmaalla oli paljon 40-luvulla menehtyneitä, niin jotenkin siitä meidän keskustelu siirtyi sotiin. Kerroin meillä olevan sankarihautausmaita sodissa kaatuneille ja onnistuin järkyttämään saksalaista oikein huolella. Heillä sotiin ei nyt vaan mitenkään liity sankarit. Toki ihan ymmärrettävää, ottaen huomioon toisen maailman sodan tapahtumat, jotka edelleen on aika herkkä paikka etenkin saksalaisille. Heille ei muuten opeteta koulussa, että saksalaiset poltti Suomen Lapin, kuulemma ehkä sen takia, että kaikki hirveyksiä ei vaan ehdi käsitellä yhden koulutaipaleen aikana. Anjan kanssa on kyllä helppo keskustella, eikä edes meidän suuri "sotakeskustelu" aiheuttanut mitään ongelmaa :)
Vinkki Ranskassa matkustaville: Käykää Bagelstainissa syömässä! Ihan huikea perheyritys, tuoreet raaka-aineet, herkulliset bagelit ja ihanasti sisutetut pienet ravintolat.
Käytiin myös niin kutsutulla taiteilijoiden terassilla, joka on kukkula, josta avautuvat maisemat ovat inspiroineet monia taiteilijoita. Etenkin Cezannea.
Sunnuntaina iltapäivällä vähän ennen paluuta Montpellieriin, jouduimme yllätävän rankkasateen kastelemiksi. Tietenkään kummallakaan ei ollut sateenvarjoa matkassa, sillä tällä seudulla pitäsi olla se yli 300 aurinkoista päivää vuodessa! No lämmin kaakao ja sitruunaleivos lämmitti sateen kastelemien turistien mieltä ja koko reissusta jäi mahtavat muistot! :)
Bisous,
Heli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti