sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Pic Saint-Loup

Lauantaina oli ihan huippu päivä - kirjaimellisesti! Kiivettiin nimittäin Pic Saint Loup -vuoren huipulle :D

Suunniteltiin reissua muutaman kaverin kanssa jo alkuviikosta ja lauantaille luvattiin niin hyvää säätä, että kutsuttiin kaikki meidän ryhmän tytöt mukaan. Niinpä lauantaina aamusta meitä lähti yhdeksän hengen porukka kohti Cazevieille-kylää ja Pic Saint-Loupia. Meitä oli kaksi suomalaista, kaksi belgialaista, kaksi saksalaista, hollantilainen, meksikolainen ja kolumbialainen, joten juttua riitti, niin eri maiden luonnosta kuin myös kulttuurieroista.

Bussilla oli vuorelle matkaa noin 45 min ja se oli erittäin mutkaista pikkutietä ja kuski ajoi tietenkin lujaa. Kiitin onneani, etten ole mitenkään matkapahoinvoiva :D Bussipysäkiltä oli vuorelle vielä matkaa sellaiset 3,5 km, joten päivälle kertyi kilometrejä melkein 20! Onneksi kaikki oli hyvällä fiiliksellä liikenteessä ja matka sujui mukavasti!







Välillä vuorelle joutui ihan oikeasti kiipeämään ja etenkin viimeiset 400 metriä oli todella jyrkkää. Lisäksi kunnon vaelluskengät olisi kivikossa ollut tarpeen. Onneksi mentiin kuitenkin meille ja meidän varusteille sopivaa tahtia ja annettiin ranskalaisten eläkeläisten rinkkojensa ja vaellussauvojensa kanssa mennä suosiolla ohi! Reitti oli todella suosittu ja etenkin noin upeana lauantaipäivänä väkeä riitti - sekä ihmisiä että koiria. 









Maisemat vuorelta oli huikeat! Etenkin kun sää oli niin selkeä, että näkyi noin 45 kilometrin päähän Välimerelle. Tietenkään huipulla ei ollut mitään turvakaiteita tai vastaavia, vaan varovaisuudesta muistuttamassa oli reunalta pudonneiden nuorten miesten muistolaatat. Vuoren toiselta reunalta oli siis äkkijyrkkä useamman sadan metrin pudotus, joka oli ihan karmiva!

Huipulta löytyi suuri metallinen risti, joka näkyy kauas. Lisäksi huipulla on vanha kappeli tai sen raunio, jonne ihmiset olivat vieneet kuolleiden läheistensä kuvia ja muistokirjoituksia. Kappeli on rakennettu 1600-luvulla nuoren naisen muistolle. Nainen asui vuorella, mutta kuoli tarinan mukaan suruun menetettyään miehensä.

Päivä oli aika pitkä, sillä käytännössä ainoa bussi takaisin Montpellieriin lähti vasta puoli seitsemän. Oltiin varattu mukaan vain vähän evästä, sillä luultiin  että kylässä olisi edes joku kioski mistä saa ruokaa, mutta ei. Onneksi kuitenkin kylästä löytyi viinibaari, jonka omistaja tarjoili meille patonkia ja kakkua, vaikka ne eivät valikoimaan kuuluneetkaan. Niin tyypillistä Ranskaa - kylässä on toki laadukas viinibaari, mutta ei lähikauppaa! :D

Kaiken kaikkiaan oli mahtava päivä ja erittäin hyvää seuraa. Illalla ja vielä tänäänkin on kyllä tuntenut, että vaellettiin hankalassa maastossa sellaiset 20km!

Bisous,
Heli

Ei kommentteja: