torstai 23. helmikuuta 2017

Lundi - maanantai

Maanantai oli kyllä aika erikoinen päivä. Ei tosin mitenkään erityisen negatiivisessä merkityksessä, kuten maanantaita yleensä pidetään. Mulla oli koulua vaan illalla puoli seitsemästä alkaen, joten aamulla ehdin mukavasti käydä lenkillä ihanassa puistossa, jonka vasta löysin ja se on jopa aika lähellä mun asuntoa.

MUTTA. Päivä ei ollut ihan niin ruusuinen kuitenkaan. Heti ulos päästyäni näin ensimmäisen mielenosoituksen. Aamulla oli ollut toinen jo ennen kahdeksaa. Mielenosoittajat oli lukiolaisia, jotka vastustivat poliisin voimankäyttöä. Kaikki nämä viimeaikaiset mielenosoitukset (joita on muuten päivittäin), on Théon puolesta. Théo on nuori tummaihoinen poika, joka loukkaantui vakavasti yhteenotossa poliisien kanssa. Ja on ymmärtääkseni edelleen sairaalassa kriittisessä tilassa.

Ranskalaiset mielenosoitukset ovat erittäin äänekkäitä ja ranskalaiset ovat erittäin innokkaita osallistumaan niihin. Se on jotenkin outoa, että kaikki on yhtäkkiä puolustaa raivokkaasti poikaa, jota kukaan ei tuntenut, eikä onnettomuus tapahtunut edes Montpellierissä. Vaikka täällä on nyt kauhea hässäkkä siitä, voiko poliisiin luottaa, niin omaan luottamukseeni se ei ole vaikuttanut. Enemmän epäammattimaisen kuvan antaa se, että poliisit ohi kävellessään iskee silmää :D

Justice pour théo - oikeutta Théolle

Meillä on ollut oikein miellyttävä sää täällä! :)


Toinen outous ilmeni illalla kouluun mennessä. Minut ja muut saman ryhmän vaihtarit pysäytettiin koulun portilla, sillä meillä ei ollut kulkulupaa. Aseistetut vartijat (4kpl) ei todellakaan neuvotelleet asiasta -  vaan ilman kulkulupaa ei koulun alueelle ole asiaa. Onneksi kuitenkin meidän ranskan opettaja tuli paikalle ja todisti, että ollaan opiskelijoita ja vartijoiden esimies päätti tehdä tällä kertaa poikkeuksen ja päästiin tunnille :D Nyt on kulkulupa hankittu ja elämä on helpompaa!

Bisous,
Heli

Ei kommentteja: